Aito positiivisuus

Aito positiivisuus on keskeinen avain onneen. Voimme sisimmässämme valita miten haluamme maailmaa nähdä: Onko ulkona tapahtuva sade päivän pilaaja vai onko se mahdollisuus leikkimielisyydelle. Onko palkkakuitissa näkemämme laskuvirhe henkilökohtainen loukkaus vai onko se mahdollisuus harjoittaa rakentavaa vuorovaikutusta. Onko ystävyyden päättyminen tilaisuus kohdata jotain omaan elämään sopivampaa. Onko toisen kiivauden kohtaaminen hyvä harjoitus opetella pysymään omassa voimassa ja rakkaudessa. Voimme valita monessa, vaikka joskus ahtaalta tuntuva tilamme ei antaisikaan tätä uskoa. Sisäinen työ tulee tässä tärkeäksi ja keskeiseksi asiaksi.

Positiivisuudella on myös varjopuolensa. Saatatte olla huomanneet elämästänne esimerkkejä tuntemistanne ihmisistä, jotka näyttävät ilmentävän herkästi pelkkää positiivisuutta. On kuin heiltä puuttuisi jarru. Kaasupoljin näyttäisi olevan ainut mitä heiltä löytyy. On mahdollista, että heidän sisällään jyllää syvä levottomuus, joka ei anna pysähtyä. Negatiivisuus nimenomaan olisi tuo jarru. Jos ajat tukka hulmuten positiivisuuden kaasupoljin pohjassa iloisen adrenaliinin huumassa, et tahdo kuulla tulevista mutkista, joista vierustoveri varoittaa. Tämä vierustoveri _tuntuu_ olevan väärässä, eikä vain mielestäsi tajua. Kuitenkin kun mutka tulee, on ojan ja surun aika.

Tällä tavoin positiivisuudesta saattaa tulla ihmiselle puolustuskeino olla kohtaamatta todellisuutta ja sielussa vallitsevia sisäisiä solmuja. Näin ihminen elää kärsimyksessä, mutta hymyilee ulospäin, sillä tässä tapauksessa ulkoisesta hymystä on tullut osa identiteettiä ja tapa paeta itsensä (ja toisien) kohtaamista. On kuitenkin myös niin, että negatiivisuuteen taipuvaiset ihmiset ovat tietyistä syistä haudanneet positiivisuuden, jonka seuraus saattaa olla positiivisuutta ilmaisevien ihmisten mitätöinti. On mahdollista, että koska omaa positiivisuutta ei hyväksytä, ärsyttävät sitten kaikki positiivisuutta ilmaisevat ihmiset.

Jos taas ihminen on jatkuvasti jarru pohjassa eli negatiivisuudessa, ei hän hän pääse eteenpäin ollenkaan. Negatiivisuuden jarru toimii siten, että asioissa nähdään aina jokin negatiivisuutta luova asia, johon keskitytään ja mikään ei ole hyvin, vaan masennellaan ja ahdistellaan.

Tarvitsemme lopulta molempia tasapainoisesti, niin jarrua kuin kaasua, niin negatiivisuutta kuin positiivisuuttakin. Näiden yhdistyminen luo meille terveen tasapainon tilan, jonka avulla osaamme katsoa positiiviskriittisesti asioita, jotta voimme edetä meille sopivaa vauhtia ja rakentavasti. Siten positiivisuus ei ole negatiivisuutta parempi.

Aito positiivisuus onkin sitten eri asia. Se ei torju negatiivisuutta, vaan itseensä uskoen aito positiivisuus kykenee ottamaan negatiivisuuden hyväksyvästi osaksi itseään ja näyttämään sille asiat totuudellisen positiivisesti tämän omaan tahtiin. Aidon positiivisuuden harjoittaminen on hyväksi. Kun löytää omasta mielestään reitin aitoon positiivisuuteen asioiden suhteen, on muutoskin aito.