perjantai 26. maaliskuuta 2021

Kompassi - Mielen tuolla puolen

Kun luemme tekstiä, saatamme tottumuksestamme lukea sitä nopeasti ja olla huomaamatta siinä piileviä asioita. Koitappa lukea tämä kirjoitus lause kerrallaan niin, että ymmärtäisit mitä tekstissä sanotaan ja pohtien vastaisit itsellesi siinä oleviin kysymyksiin.

Tutkaile hetken aikaa alla olevaa tussipiirrosta kompasseista.


Kompassi voidaan nähdä muodostuvan kahdesta salmiakkikuviosta. Nämä kaksi salmiakkikuviota ovat kompassissa kuitenkin yksi, sillä ne muodostavat kompassin yhdessä.


Kompassissa salmiakkikuviot on kuitenkin jaoteltu kahdeksi: mustaksi ja valkoiseksi. Näin kuviossa toteutuu se, että kaksi on yksi ja yksi on kaksi.

Kun monta kompassia on yhdessä, kuten kuvassa, muodostaa niiden välissä oleva tyhjä tila nelilehtisiä kukkia. (Katso kuvaa niin löydät ne.)

Olivatko kukat tietoisuudessasi aiemmin, vaikka ne selkeästi silmillesi näkyivät ennen tämän tekstin lukemista? Voi olla, että et ollut tietoinen kukista, vaikka kukat olivatkin kokoajan nähtävillä, mutta tulit niistä tietoiseksi, kun sinulle niistä tässä kerrottiin.

Kumpi siis on oikeassa: se joka väittää että kuvassa on kukkia vai se joka väittää, että kuvassa on kompasseja?

Entä kumpi on oikeassa: se joka väittää, että kuvassa on sekä kukkia että kompasseja, vai se, että kuvassa ei ole kumpiakaan?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Solubiologiaa samaistettuna henkiseen kehitykseen

"Kaikki elolliset koostuvat soluista. Pieniä (soluja) ei voi nähdä paljaalla silmällä." Solu on kuin ihminen tai ihmisen sielu. &q...